Legenda ja historiaa

Legenda

Himalajan vuoristoissa oli Lao-Tsun temppeli, jossa palvottiin kultaista, safiirisilmäistä Tsun Kyan-Kse jumalatarta. Temppelissä asui vanha pääpappi Kittha Mun-Ha , ja hänellä oli valkoinen kissa nimeltä Sinh . Temppelialueella oli muitakin kissoja, kaikki valkoturkkisia ja keltasilmäisiä. Eräänä yönä temppeliin hyökättiin ja pääpappi sai surmansa. Muut papit rukoilivat jumalattarelta apua. Pääpapin kissa Sinh asettui kuolleen isäntänsä ruumiin päälle ja käänsi katseensa kohti jumalatarta. Pian kissan turkki sai kullanhohtoisen värin ja kissan silmät muuttuivat safiirinsinisiksi, aivan kuin jumalattarella. Kissan kasvot, korvat, jalat sekä häntä saivat Burman hedelmällisen maan värityksen. Ainoastaan tassut, jotka koskettivat kuollutta ylipappia säilyivät valkoisina, puhtauden ja hyvyyden värisinä. Papit onnistuivat puolustautumaan ja ajoivat vihollisen menestyksekkäästi pois. Myös muut temppelin kissat saivat Sinhin värityksen. Näin syntyi taru pyhä birman valkoisista tassuista.

Taru kertoo myös, että aina kun pyhä kissa kuolee, vie se kuolleen papin sielun ikuisuuteen. Sinh jäi uskollisesti kuolleen isäntänsä päälle, kunnes se menehtyi - ja vei isäntänsä sielun paratiisiin.

Historiaa

Legendat pyhä birman ympärillä ovat lukuisat ja kissan alkuhistoria on hämärän peitossa. Yleisesti uskotaan, että pyhä birma on tullut noin vuonna 1920 Ranskaan lahjana Kaukoidästä. Kertoman mukaan uros olisi kuollut jo matkalla, mutta naaras synnytti pentueen pian tulonsa jälkeen. Pyhä birma -kasvatus alkoi Ranskassa 1920-luvulla ja todennäköistä on, että alussa on käytetty muita rotuja kasvatustyössä, jotta rotu säilyisi. Vuonna 1926 Pariisin kissanäyttelyssä pyhä birma esiteltiin ensimmäisen kerran, kissa oli nimeltään Pupèe de Madalpour. Ranskasta rotu levisi 1930-luvulla Saksaan, mutta toinen maailmansota koitui rodulle tuhoisaksi. Rotu elpyi sodan jälkeen hiljalleen ja levisi ympäri Eurooppaa. FIFe:n yleiskokous hyväksyi rodun vuonna 1949, ja birma kuuluukin vanhimpiin tunnettuihin kissarotuihin. Yhdysvaltoihin rotu vietiin 1960-luvulla ja 1970-luvulla Australiaan, Uuteen Seelantiin ja Japaniin. Rotu on levinnyt maailmanlaajuisesti. Suomeen saapui ensimmäinen pyhä birma vuonna 1970.

Suomeen ensimmäiset birmat tulivat vuonna 1970 Ruotsista. Vaikka rotu on alusta alkaen ollut Suomessa hyvin suosittu ja kysytty, on rodun kehitys ollut hidas. Pyhien birmojen määrä on kuitenkin lisääntynyt tasaisen varmasti ja vuosina 2001 ja 2002 birma olikin Suomen suosituin kissarotu. Vuonna 2003-2006 birma sijoittui hienosti toiselle sijalle rekisteröinneissä. Tänä päivänä pyhä birma on vakiinnuttanut suosionsa.